Käy Muumilaaksoon

"Ja sitten tapahtui sellaista, mitä ei ollut nähty ei kuultu siitä päivin, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta."

Näissä fiiliksissä heräsin tänään lauantaiaamuna klo 5.30 enkä saanut enää unta, vaikka kuinka yritin ja yritin oikein tosissani. Kuten vanha kansa tietää, aikainen mato linnulta karkuun pääsee. Päätin hyödyntää mukavan viikonloppupäivän ja lähteä keskustaan kokemaan taas jotakin tamperelaista. Rakastan muumeja (kukapa ei), ja yksi kohteistani oli Muumilaakso Tampereen taidemuseossa, jossa halusin täällä käydä. Ensi vuonna se meneekin muuton takia kiinni, joten olin strategisen ajoissa. Olisi kyllä harmittanut, jos se juuri nyt olisi ollut suljettuna.

Suuntasin puolen päivän jälkeen keskustaan, jossa törmäsin mielenosoitukseen. Hetken jo luulin, että viime öiset Ranskan tapahtumat olisivat saaneet suomalaiset näin nopeasti liikkeelle, mutta ei: porvarihallitusta siellä vain ajettiin alas. Minä päätin pitäytyä eskapistisessa suunnitelmassani ja suuntasin kohti Puutarhakatua. Sieltä se museorakennus löytyikin, oikein sympaattisen pieni ja punainen pulju.

Kun sekä Muumilaakson puoli että Cawéneista kertonut näyttely olivat edullisia yhteishinnaltaan, päätin tutustua molempiin. Ensin tietenkin suuntasin alakerran muumiosastolle, ja huokailu alkoi jo eteissalista. Toistan itseäni ja tulen toistamaan vastaisuudessakin, mutta en voi muuta sanoa kuin että Tove Jansson oli nero. En ole ikinä ollut näin innoissani missään taidenäyttelyssä. En tiedä piirtämis- ja maalaamistekniikoista paljonkaan, mutta Toven jälki on sellaista, että tekisi kyllä mieli tietää. Näyttelyssä oli niin piirroksia kuin maalauksia eri kirjoista, ja kiljuin sisäisesti riemusta kaikkien edessä. Kuinka uskomattomia teoksia pelkillä mustilla viivoilla voi luoda! Ja minkälaista värien käyttöä. Rakastan erityisesti talvisten muumikuvien tunnelmia. Ja Tuulikki Pietilän tekemät dioraamat olivat ihania! Niitä oli jos jonkinlaisia ja otukset laidasta laitaan olivat edustettuina. Mm. Surku-koira oli oikein suloinen viitan alta pilkistävine pikku tassuineen, ja Nuuskamuikkusen teltassa oli oikein kodikas valaistus ja kutsuvan näköinen sänky. Lisäksi väripiirros piisamirotasta etsimässä suojaa muumitalosta kodin romahdettua sillanrakennuksen vuoksi kiinnitti huomioni joksikin aikaa. Kuinka joku voi osata piirtää niin söpöjä olentoja?! Ja keksiä lähes ne kaikki omasta päästään? Joko sanoin, että Tove oli nero.

Yksi hienoimmista muumiluomuksista lienee myös legendaarinen Muumitalo, jonka Tove, Tuulikki ja Pentti Eistola tekivät 70-luvun lopulla. Se on n. 2,5 metriä korkea ja aivan uskomaton. Pelkästään katossa on 6800 lastua kattoparruina, jotka Tove kuulemma itse liimasi. Ja huoneet, portaat, kuisti, kellari, puuvaja, keittiö, sanalla sanoen kaikki, on tehty viimeisen päälle. Ei voinut kuin ihailla.

Muumihurmoksessa kiipesin ylempiin kerroksiin ja kävin vielä vilkaisemassa Cawéneita. Mielenkiinto ei ollut enää muumien tasolla, mutta mielenkiintoisia teoksia sielläkin oli, ja kokoelmaan kuului itse asiassa myös Toven vanhempien teoksia. Erityisesti mieleen kuitenkin jäi innokkaan metsästäjän herra Cawénin puinen metsästyskaappi. Sillä oli neljä jalkaa, joista kaksi antoi kaapinjalalle uuden merkityksen: ne olivat nimittäin hirven jalat. Sorkkineen kaikkineen. Kaappi seisoi kirjaimellisesti jalkojen varassa. Oli kuulemma ollut Alvarin ensimmäinen itse ampuma hirvi. Sen sijaan, että olisi ottanut meriitiksi talteen esimerkiksi sarvet, jäbä oli omaperäinen ja otti jalat. Jotain makaaberia komiikkaa mööpelissä kyllä oli, ehkä jopa jotain muumimaista? Kaikkien hirvien lohduksi seinältä sai onneksi lukea, ettei Alvar suinkaan alvariinsa kulkenut metsässä kivääri olalla ja koirat mukana, vaan haki metsästä hirven jalkojen lisäksi myös inspiraatiota maalauksiinsa. Luontoihmisiä siis.

Näyttelyiden jälkeen harhauduin museopuotiin ja siellä villiinnyin lopullisesti. Ensinnäkin huomasin julistelaarissa samanlaisen kuvan, jollainen minulla oli lapsena ja jota pidin seinällä. Nostalgiasyistä annoin itselleni luvan ostaa sen.

Olin päättänyt, että tämän viikon jälkeen saan ostaa itselleni joulukalenterin ja olinkin jo etsiskellyt sopivaa. Kalentereita oli museossa alennuksessa, ja aloin selata niitä. Ja meinasin kiljua ääneen: eräässä kalenterissa oli sama kuva, joka minulla oli aikoinaan lapsena erässä muumikalenterissa! Se oli ihana, maailman hienoin kalenteri, ja olen välillä kaivannut sitä, sillä maisema oli niin hieno ja siinä tuli mukana siirtokuvia, joista osa on onneksi vieläkin tallessa. Miltei aloin itkeä, kun sain 20 vuoden jälkeen ostaa itselleni samanlaisen kalenterin. Olen onnenkettu! <3 En malta odottaa joulukuuta.

Lopuksi vielä valitsin mukaan pari postikorttia ja kömmin kassalle. Jotta muumimania ei laantuisi vielä tähän, poikkesin Metso-kirjaston alakerrassa olevaan Muumikauppaan, jossa on loppuunmyynti kuun loppuun asti. Pelkäsin sen olevan virhe, mutta ei onneksi paha: ostin vain yhden alennuksessa olevan magneetin, kun kuva oli niin loistava. Vilijonkan lehmä on yksi suosikeistani. Sorkat näyttävät sitä paitsi ihan Alvarin kaapin jaloilta.

Kotona kaivelin kirjalaatikoitani ja otin esiin Taikatalven, joka on yksi lempikirjoistani. Iski taas hillitön halu lukea muumeja! Taikatalvi herättelee sitä paitsi hyvin joulutunnelmaa, johon olen kyllä jo alkanut päästäkin hyvin sisään; perjantaina join ekat glögit, siihenkin olin antanut tänä viikonloppuna itselleni luvan. Viikonloppu on siis ollut loistava ja uusia asioita on taas irronnut tästä kaupungista. Nyt kohti uusia seikkailuja, muumiasenteella!

(Sitaatti Tove Janssonin kirjasta Taikatalvi, suom. Laila Järvinen.)