Krista Kosonen on ihana, joten vaikka en ole lukenut kirjaa, ajattelin jo keväällä, että haluan nähdä elokuvan. Katsoin ennalta joitain Kososen ja Jokisen haastiksia sekä luin, valitettavasti, kritiikkejä. Se oli jonkin sortin virhe, sillä ennakkoluuloiset pahat kielet asettivat päähäni ennakko-odotuksia sekä itse tarinasta ja sen esittämisestä että visuaalisista ratkaisuista ja tehosteista. Osa elokuvan katsomisnautinnosta menikin siihen, että yritin muodostaa omaa käsitystäni kriitikkonäkökulmasta, enkä ihan pystynyt uppoutumaan tapahtumiin.
Olen jonkin verran harrastanut suomalaisia sotaelokuvia, joten tunnen ainakin jossain määrin genreä. Sitä the klassikkoa, Edwinin Tuntematonta, en ole vielä nähnyt, mutta kirja on työn alla. Kyllä vielä joskus, ehkä jo tänä vuonna?! Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä vaihteeksi tarina Lapin sodasta, ja elokuvakokemuksen jälkeen olisi sivistävää lukea itse kirjakin. Nimenomaan sivistävää, sillä elokuvan perusteella voin uskoa kuulopuheisiin, joiden mukaan kirja on "kauhea". Inhorealismia sisälsi visualisointikin, erityisen etovia olivat kohtaukset, joissa P.-P. Petelius niisti räkäpaakkuja molemmista sieraimistaan vuorotellen. Ja ne muutamat muut kohtaukset. Yh.
Sanoisin kuitenkin, että pahat kielet ja kriitikot olivat mielestäni väärässä. Lytätäkseni elokuvan aikana pyörineen kriitikon äänen voin todeta, että suomalaiseksi elokuvaksi Kätilö oli varsin hyvä, mikä johtunee kunnollisesta käsikirjoituksesta, joiden puute suomalaisia elokuvia noin yleisesti vaivaa. Lisäksi erikoistehosteet loivat sopivasti tunnelmaa Kososen hahmon päänsisäisistä kokemuksista, eikä suhde Tilkasen hahmoon ollut minun makuuni liian imelä. Näiden analyysien jälkeen en tiedäkään, onko minulla mitään muuta sanottavaa, sillä mikään varsinainen nautinto elokuva ei oikein ollut, mutta sota on sotaa, eikä sen kai puhdasta viihdettä pidä ollakaan. Mutta kyllä ne Krista ja Lauri olivat tosi söpöjä yhdessä. <3
Spectreä odotellessa...
