Tallimaisema ja hiljainen maalaisympäristö laitumineen lepuutti jo sinänsä sieluani, mutta illan kohokohta oli tietenkin Kerttu. Haimme tyttösen yhdessä laitumelta ja sain taluttaa Kertun talliin. Siellä pääsin harjaushommiin ja rapsuttelin turkin jotakuinkin läpikotaisin puhtaaksi. Hevosen silittely on tosiaan mitä mainiointa eläinterapiaa, siitä ei lopu rapsutuspinta-ala ihan heti. Kerttuli oli ollut hieman lepotauolla eikä ollut päässyt tositoimiin ja ajoon noin viikkoon, joten sen kärsivällisyyttä kyllä koeteltiin huoltohommissa. Kuulemma se on normaalisti oikein kiltti ja rauhallinen, mutta nyt sen korvat vetäyivät jatkuvasti takakenoon ja paino vaihtui jalalta toiselle. Noh, en saanut kaviosta, joten eivät kai otteeni ihan surkeat olleet. Ja kai meistä tuli kavereita viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsin antamaan sille porkkanaa. Pohdin, olisiko se pitänyt pilkkoa etukäteen, mutta Kerttu näytti, kuinka juurekset tuhotaan yhdellä haukkauksella. Porkkana katosi pupeltavien huulien väliin ja armottoman rouskutuksen myötä massunpohjalle. Sen jälkeen sain vielä viedä sen karsinaan, jossa sitä odotti herkkuheinäateria, ja iltaa varten sille katettiin annos väkirehua salaisella reseptillä. Voittajan eväät!
Kerttu on tosiaan aloitteleva ravuri, ja kaverini lupasi, että mikäli Kertusta tulee menestyjä, se on minun ansiotani. Ehkä pitäisi alkaa perehtyä ravimeininkeihin enemmänkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti