Toukokuisena viikoloppuna muutamia viikkoja sitten vietimme pitkästä aikaa kavereiden kesken miittiviikonloppua, jonka tapahtumat sijoittuivat kotikonnuilleni Tampereelle. Kuukausia sitten sovittu ajankohta suosi hengailua, sillä aurinko paistoi ja lämmintä oli. Perjantaina aloittelimme pienellä porukalla luonani, teimme lämpimiä voileipiä ja dippasimme porkkanaa ja kurkkua. Hurjaa menoa. Päivitimme vuosien kuulumisia, sillä osan kanssa emme olleet nähneet kirjaimellisesti vuosiin. Aika kuluu niin vinhaa tahtia kun on lystiä.
Lauantaina minä ja yöksi jäänyt kaverini nautimme lokoisista aamu-unista ja heräsimme verkkaisesti. Valmistauduttuamme hartaasti päivään olimme puolen päivän paremmalla puolella valmiita matkaamaan keskustaan, jossa muu porukka oli jo ottamassa haltuun Vegefestejä. Saavuimme Keskustorille ja piakkoin löysimme muun porukan sekaan. Vegefestit olivat ottaneet haltuun torin, ja paikalla pyöri jos minkä sortin otusta: hiiriä, kaloja ja kettuja. Emme juuri erottuneet joukosta. Huolimatta houkuttelevista elämyksistä minun teki mieli kallistua Subin puoleen välipalan toivossa ja sinne meninkin kaverin kanssa, koska hän halusi avokadoa. Vastasimme palautekyselyyn ja saimme myös cookiet! Njami, tunsin itseni ihan cookiemonsteriksi. Se osoittautui sitä paitsi käteväksi jälkkäriksi; vakoilumuseoon menomme aikataulu venähti, sillä pari kaveria joutui nuoleskelemaan niin kauan vegaanisia jäätelöitä, että luulin heidän kielensä pian menevän rakkuloille. Vegaanius kunniaan, mutta arvostan silti vielä kermapohjaista jäätelöä.
Lopulta jädet oli lipitetty ja siirryimme kohti Vakoilumuseota. Se oli toivelistallani Tampereen kohteissa, joten taas unelmani tulivat toteen. Olin tosin käynyt siellä kerran aikaisemmin yli kymmenen vuotta sitten luokkaretkellä, mutta halusin käydä vilkaisemassa paikkaa vielä uudestaan, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Muutamia juttuja sinne oli päivittynyt esim. Wikileaksiin liittyen, mutta suurin osa näyttelystä oli ennallaan. Leikimme äänenmuuntimella ("Tuokaa miljoona euroa tai tapamme hänet!") sekä näkymättömällä musteella ("Esim. Olen vakooja.") sekä poukkoilimme salakäytävässä ("Pääseeks tuolta vielä jonnekin...")
Vakoilun jälkeen otimme haltuun Plevnan. Olimme varanneet sieltä pöydän syömistä varten, ja saimmekin pöydän, tosin ties millä nimellä. Olikohan Laine? Se ei kuitenkaan haitannut, saimme nauttia rauhassa ruokamme. Meillä oli melkoisen samanlaine maku, koko seurueemme tilasi vain kahta eri annosta. Kokeilin silakkapihvejä perunamuusilla, ja hyvää oli.
Ei siinä, kyllä ne Karinkin pihvit aika huikeita ovat, ja neljänneshinnalla. Ilokivi kunniaan! Plevnan oluttarjoiluista en osaa sanoa mitään, sillä join kokista.
Jälkkäriksi söin mutakakkujäden Tammerkosken varrella, en sillalla. Oli ihanaa!
Sunnuntaina mentiin mättöbrunssille Kahvillaan, koska ajanviettotapamme ovat ruokavoittoisia. Kahvilla sijaitsee Aaltosenkadulla, joka oli jo kissakahvilareissulta tuttu.
Huolimatta oravan ohjeista, jotka eittämättä pitävät paikkansa, emme tunkeneet herkkuja laukkuihimme vaan söimme kaiken mikä irti lähti paikan päällä. Brunssin yhteydessä sai itse paistaa itselleen vohvelin, mikä laukaisi aikamoisen vohvelihimon. Intouduin jopa paistamaan myöhemmin kotona vohveleita uudella raudallani, jota en ollut vielä koskaan käyttänyt! Kaveri vähän auttoi käyttöönotossa. Hyviä tuli.
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kutsui Pyynikki! Sinne suuntasin kaverin ja hänen perheensä kanssa. Keräsin rohkeutta näkötornireissua varten herkkumunkilla.
Hieman heikotti, kun nousimme hissillä ylös, mutta vakuutin itselleni, että olen tehnyt tämän ennenkin ja selviän tälläkin kertaa.
Seurueemme pikkumies oli niin urhea, että otin hänestä mallia ja iloitsin hienoista maisemista. Niin suomalaista; kaikkialla metsää ja järviä. Ihanaa. <3
