Blockfest day 2: Sä huudat, koska Chekkonen, Chekkonen, Chekkonen, Chekkonen

Blockfestin toisen päivän huuruista aletaan täällä olla pikku hiljaa toivuttu, ja on siis korkea aika kirjoittaa siitä päiväkirjamerkintä. Illan kulku on tosin piirtynyt mieleeni tulikirjaimin, joten ei liene pelkoa siitä, että muistot pian haalistuisivat. Ja onneksi kuvamateriaaliakin tallentui kiitettävästi, vaikkei kamera kädessäkään viitsi aina heilua. Nykyajan suuri kysymys kun on, meneekö elämä ohi, jos sen elää puhelimen tai digikameran ruudun läpi? No, sitä mietin tuonnempana.

Viikon takainen lauantai käynnistyi osaltani ennen viittä Mikael Gabrielin vilkaisulla. En kauheasti tunne miekkosen tuotantoa, mutta hittibiisejähän siellä veivattiin ja Diandrasta ei voinut erehtyä. Alkuilta oli osaltani päämäärätöntä vaeltelua, joten katseltuani Miklua hetkisen stadionin puolella siirryin Lake Stagelle vilkaisemaan Kasmiria. Kuulin keikasta pari kolme viimeistä biisiä, ja tietenkin viimeinen oli Vadelmavenepakolainen. (Terkkuja teille, jotka tiedätte, mihin se konnotoi. <3) Tässä vaiheessa puoli kuuden aikoihin kävin myös vilkaisemassa sivulavan esiintyjää, jonka nimeä en valitettavasti tiedä, eikä sitä enää Festien sivuilta löydy. Jos joku tietää, voi kertoa. Ihan hilpeä meininki siellä kyllä oli, sello lavalla oli loi miltei ylhäisen vaikutelman.

Klo 18.15 alkoi ensimmäinen biletysosuus, kun ELA sinkosi lavalle. Hymy oli yhtä herkässä kuin aina ennenkin ja meininki sen mukaista. Yllätysvieraita nähtiin Elankin seurana, mm. Samuli Edelmann vieraili ja vetäisi Peggyn. Takanani keikalla olleet tytöt epäilivät, että heidän äitinsä lienee kateellinen, kun he näkivät itse The Samulin Blockissa. Ela arvatenkin kuuli tämän, ja tässä kuvassa Ela valtaakin lavan Samulilta takaisin.

Vieraat eivät jääneet tähän! Seuraava kuva on omistettu ilman sen kummempia löpinöitä Robin-faneille. Olkaa Vahvoja! <3 Kurkottakaa kuuseen, niin hekin tekevät.

Loppuviikon kunniaksi lavalla vilahtivat vielä Uniikki, Tasis ja Spekti. Lämppäkeikaksi Elan setti oli oikein mukava, vaikken ole paljon kuunnellutkaan uusinta Iso kuva -albumia. Pidän enemmän Elan omista biiseistä Vain elämää -kipaleiden sijaan varsinkin keikoilla, ja tämä ilta oli paljolti Elaa itseään, jes jes! Uudesta tuotannosta haluan suositella yhtä biisiä niille, jotka ehkä kärsivät jonkinasteisesta syysmasennuksesta tai pelkäävät sitä. Käykää tuulettumassa ja muistakaa, että teillä on tilanne hallussa! Se on ollut alusta asti niin! Ja vaikkei rusetteja saisi solmittua, niin solmut ainakin aukeaa. Se on jo alku.

H-hetkeen oli vielä tunteja aikaa, mutta siinä välissä oli hyvin aikaa käydä pissillä, täyttää vesipulloa, ostaa hieman lakua (olin uneksinut niistä niin monta vuotta, että lopulta ostin, namia olivat!), keskustella yllätyksellisesti tavatun tutun kanssa suomi-rapin tieteellisestä kehityksestä sekä tankata yksi suklaavaniljapehmis. Näiden voimalla kävin vilkaisemassa vielä Paperi T:tä, jolla oli varsin intensiivinen tunnelma keikallaan, tykkäsin! Sitten suuntasin kuitenkin stadionin puolelle ja T.I.:n keikan loppupuolelle, jotta olin asemissa hyvissä ajoin. Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi sekuntien laskeminen oli tehty helpoksi laskurin avulla.

Kello 22.00 odotus päättyi ja sokka pääsi irti, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Tän paskan kuningas palasi lavoille ja huuto alkoi. Tunti ja 20 minuuttia kuluivat hurmoksessa, ja meininki oli taattua Chekkosta. Pari uutta biisiä, jo julkaistu Sä huudat sekä upouusi Chekkonen kuultiin vanhojen joukossa. Herrasmiesliiga oli messissä, ja vierailijoina olivat Ela, Diandra, Kasmir (joka vuodatti Sami Saaren puolesta onnen kyyneleitä) ja Sanni. Miltei kaikki siis jo illan vanhoja tuttuja.

Se on LIIGA!

Anna mun olla syypää sun hymyyn!

Keikkaa on vaikea tiivistää nokkelasti, mutta tämä kuva puhukoon puolestaan. Näyttävistä sisääntuloista, ilotulituksista ja Cheekin pienistä sanasekoiluista voisi kirjoitella ikuisuuden, mutta taidan nyt jättää tähän. Alpha Omegaa odotellessa, kohta voi muuten sanoa, että levy ilmestyy jo ensi kuussa! Jihuu!

Viikonloppu tarjosi siis lippurahoille toivotun vastineen, ja keikan jälkeisessä hurmoksessa oli helppo valua täpötäydeltä stadionilta katatonisessa tilassa tulpat korvilla takaisin ulkomaailmaan. Siellä katatoniaa oli tiedossa lisää, kun kotimatka kesti noin kolme tuntia. Muutama bussi ajoi ohi, ja lopulta sekin, jonka kyytiin pääsin, otti vain yhdeltä pysäkiltä porukkaa kyytiin sen minkä mahtui. Kaupunki oli aivan tukossa, ja teille, jotka suunnittelevat ensi vuonna festarireissua suosittelen lämpimästi, että majoitutte jossain keskustassa, mikäli mahdollista. Julkisiin ei voi luottaa. Onneksi selvisin bussimatkasta hereillä, ja lopulta pääsin omaan sänkyyn. Ja olihan se kaikki lopulta sen arvoista.