Uudesta vuodesta on kulunut miltei yksi kahdestoistaosa, joten lienee aiheellista jo aktivoitua ja tallentaa talven tapahtumia bittiavaruuteen. Aika kuluu muutenkin niin nopeasti, että kohta olen jo unohtanut kaiken, mitä kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut.
Heti palattuani Tampereen huudeille koitti suuri päivä. BBC:n Sherlock-sarjan uusin tuotos ilmestyi 1.1. ja onnekseni huomasin, että se tosiaan tulee myös Suomen kamaralle teattereihin. Kun kerrankin oli mahdollisuus nähdä Sherry valkokankaalla, pakkohan sinne oli mennä. Ostin lipun jo viikkoa ennen, sillä 500 paikan salissa oli vain reilu 100 paikkaa enää jäljellä. Enhän voinut ottaa riskiä, että jäisin rannalle ruikuttamaan. En katsellut tarkkaan, mutta luulen, että sali oli kyllä loppuunmyyty.
Kaikki kunnia sarjan käsikirjoittajille, erityisesti Moffatille ja Gatissille, mutta joka kauden kohdalla olen hieman jännittänyt, kuinka he pystyvät säilyttämään tasonsa yhtä korkealla. Olin katsellut trailereita ennalta, joten minulla oli pieni käsitys elkun hengestä ja toteutustavasta. Pysyttelin kuitenkin visusti poissa kaikilta mahdollisilta spoilerisivustoilta, kuten Youtubesta, jotten vain pilaisi itseltäni yllätystä. Ja täytyyhän se taas todeta, että yhä vaan tekijät ovat onnistuneet luomaan hienoa settiä. Ensikatsomalta pidin tästä elokuvasta jopa enemmän kuin viime kaudesta! Toteutustapa oli osittain hyvin perinteinen Sherlock-tarinamainen, mutta sitä rikottiin ovelasti, ja tekijöiden rakentamat intertekstuaaliset kudelmat sekä alkuperäisten tarinoiden että oman sarjansa ympärille sykähdyttivät. Elokuvan yhteydessä näytettiin lisäksi parikymmentä minuuttia making of -materiaalia. Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli se, ettei kaikkia jaksoja ole voinut nähdä teatterissa.
Tampere-elämykset ovat jatkuneet sporttailun muodossa. Viikko sitten, kun pakkaset laskivat miellyttäviin lukemiin ja hanget hohtivat valkoisia (nyt kaikkialla on jäätynyttä loskaa) otimme kaverini von Packenbergin kanssa härkää sarvista eli suksisauvoja kahvoista ja lähdimme sivakoimaan! Ajoimme Kauppiin ja kolmen talven hiihtotauon jälkeen pääsin kokeilemaan, vieläkö osaan hiihtää. Totesin, että kyllä osasin, ja kropassakaan ei tuntunut niin pahalta kuin olisi voinut luulla! Sitä paitsi eikö ole ihan aiheellista, että ennen kaikkea nauttii urheilusta? "Vaarallisten laskujen" kohdalla on kai ihan aiheellista vähän jarrutella, ihan vain siksi, että ehtisi paremmin nähdä maisemia? Ja kai se menee vaan kohteliaasta latukäyttäytymisestä, että antaa 70-vuotiaiden herrasmiesten hiihtää ohi? Sitä paitsi kyllä me pari lapsiperhettä ohitimme! Luulen, että kohta voimme osallistua von Packenbergin kanssa jo hippohiihtoihin. Olemme me aika koviksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti