Kirjoja, konsertteja ja mämmiä

Elämä Tampreella on asettunut uomiinsa, voisi sanoa. Olen parin viikon aikana ehtinyt jo kotiutua ja sen myötä ottaa kaupunkia tauon jälkeen haltuun. Tässä viimeisimpiä kuulumisia, kulttuuria ja kirjoja!

Pääsiäisen pyhät vietin mökkihöperöitymällä. Sitä ennen otin Tamperetta haltuun kaupunkikierroksen muodossa ennen mämmiviikonloppua. Olen joskus aikoinaan, vuosia sitten, käynyt vierailemassa yliopistolla. Toistin itseäni ja marssin Juvenekseen syömään.

Kuten kuvasta näkyy, ruoaksi oli pannaria (sic). Se olikin lounaan paras osa, alkuruokaan ja salaatteihin olin hieman pettynyt, eikä kotikaljaakaan ollut tarjolla! Mutta ilmapiiri toki tihkui sivistystä ja monitieteisyyttä, mikä antoi pikantin lisän ateriaan. Tarvitseeko sitä edes muuta?

Tämän jälkeen kävin shoppailemassa apteekissa, katsastin Suomalaisen kirjakaupan tarjonnan ja siitä intoutuneena menin kirjastoon. Sieltä löytyi Alexander McCall Smithin kirja Pienten muutosten kauneussalonki, joka kuuluu sarjaan Mma Ramotswe tutkii. On muuten hilpeä sarja, suosittelen! Keskivertoa parempia dekkareita, sanoisin. Näiden seikkailujen jälkeen vietin mämmihuuruisen pääsiäisen omien hommieni parissa, ja oikeastaan oli aika kiva, että pyhien jälkeen koitti lopulta tasainen, pelastava arki.

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen, mutta päätin silti harrastaa taas kulttuuria. Eilen torstaina koin huikean elämyksen. Koko taipaleeni Tampereella on alkanut yli kaksi vuotta sitten siitä, että muutin aivan ensimmäiseksi kaupunkiin itselleni ennalta täysin tuntemattoman ihmisen luokse muutamaksi viikoksi asumaan. En tiedä, kumpi meistä otti tuolloin suuremman riskin, minä asunnottomana majoittujana vai hän tarjotessaan minulle majaa olohuoneensa lattialta. Loppujen lopuksi riski kannatti, sillä sain hänestä uuden kaverin. Tämä taustatarina johtaa siihen, että hän kutsui minut katsomaan kuoronsa, Tampereen yliopiston laulajien, konserttia yliopistolle. Kuulin ennalta, että he esiintyisivät jonkin saksalaisen orkesterin kanssa. Kun etsiydyin illansuussa yliopistolle, selvisi, että kyse oli saksalaisesta sinfonisesta puhallinorkesterista, JBO YoungStarsista. Käsiohjelmasta luin, että orkesteri on kotoisin Pohjois-Saksan Seelzestä. Yhdessä yliopiston laulajien kanssa he tarjosivat illan A night on the Isles, jossa esitettiin britannialaista musiikkia.

Ohjelmistoon kuului mm. Bonnie Tyleria, Leonard Cohenia, Robbie Williamsia ja Adelea, sekä Britanniassa tunnettuja, itselleni vähemmän tuttuja traditionaalisia kappaleita. Tosin elävän musiikin ääressä ei ole niin väliä, tunteeko biisit vai ei. Elämys oli, jälleen kerran, huikea. Yleisöä oli harmillisen vähän, eikä suomalainen yleisö konserteissa yleensä ole kovin villiä, vaikka tässä konsertissa olisi kuulemma saanut olla. Ohjelman mukaan "Erityisesti tämän konsertin toisen osan on tarkoitus olla juhla. Yleisö saa laulaa mukana, taputtaa rytmiä, pitää meteliä ja heiluttaa lippuja." Tämä ei ihan toteutunut, mutta elämystä se ei haitannut. Kuoro ja orkesteri olivat molemmat huikeita, mielihyvän kylmistä värinöistä sai nauttia moneen kertaan. Ilta oli kaiken kaikkiaan monikulttuurinen, sillä vaikka menin paikalle yksin, sain jutella suomalaisten, saksalaisen ja meksikolaisen kanssa! Että kiitos vaan R. kun pyysit mukaan!

Vetäydyn suunnittelemaan seuraavaa siirtoa...

Bäkkiin stadiin!

Täällä taas! Kaikki tiet vievät tänne. Eli Tampereelle!

Elämä on jälleen siirtynyt Tampereelle, Suomen New Yorkiin, jossa tulevaisuudessa kulkevat myös ratikat. Sen kunniaksi kelpaa taas herättää blogi henkiin, sillä uudet seikkailut kutsuvat! Elämä on liikkuvainen kudelma, jossa vuorottelevat nurjat ja oikeat, mutta nyt hetken aikaa tämä on taas kotini. Paluumuutto on ollut huomattavasti odotettua kivuttomampi, ja vaikka ulkona nytkin sataa lunta, alkaa kesäfiilis jo tarttua päälle. Sen kunniaksi ajattelin lähteä ottamaan ympäristöä haltuun, kunhan ensin heitän tämän tekstin eetteriin ja kupposen kahvia naamaan.

Pysykää kanavalla!

Nostan kytkintä ja vaihdan maisemaa

Elämä on muuttuvainen organismi. Tässä vaiheessa voin virallisesti laittaa blogin tauolle, sillä Tampereen elämä on toistaiseksi jäänyt taakse. Nyt otan haltuun uusia huudeja ja seikkailuja. Tulevaisuudessa kyllä palaan vielä Tampereen suunnille, joten voi olla, että loppuvuodesta ja ensi vuonna tulee vielä päivityksiä seikkailuista. Palataan siis asiaan! Kivaa kesän jatkoa kaikille ja syökää paljon jäätelöä!

Kevätkimara!

Kevät Tampereella hujahti nopeasti, nyt on juhannuskin jo eletty. Vielä hetkeksi kärsii kuitenkin palata kevään tapahtumiin, sillä ahkerasti vielä otin kaikkea irti Tampereesta! Tässä pläjäys kokemistani elämyksistä.

Toukokuisena viikoloppuna muutamia viikkoja sitten vietimme pitkästä aikaa kavereiden kesken miittiviikonloppua, jonka tapahtumat sijoittuivat kotikonnuilleni Tampereelle. Kuukausia sitten sovittu ajankohta suosi hengailua, sillä aurinko paistoi ja lämmintä oli. Perjantaina aloittelimme pienellä porukalla luonani, teimme lämpimiä voileipiä ja dippasimme porkkanaa ja kurkkua. Hurjaa menoa. Päivitimme vuosien kuulumisia, sillä osan kanssa emme olleet nähneet kirjaimellisesti vuosiin. Aika kuluu niin vinhaa tahtia kun on lystiä.

Lauantaina minä ja yöksi jäänyt kaverini nautimme lokoisista aamu-unista ja heräsimme verkkaisesti. Valmistauduttuamme hartaasti päivään olimme puolen päivän paremmalla puolella valmiita matkaamaan keskustaan, jossa muu porukka oli jo ottamassa haltuun Vegefestejä. Saavuimme Keskustorille ja piakkoin löysimme muun porukan sekaan. Vegefestit olivat ottaneet haltuun torin, ja paikalla pyöri jos minkä sortin otusta: hiiriä, kaloja ja kettuja. Emme juuri erottuneet joukosta. Huolimatta houkuttelevista elämyksistä minun teki mieli kallistua Subin puoleen välipalan toivossa ja sinne meninkin kaverin kanssa, koska hän halusi avokadoa. Vastasimme palautekyselyyn ja saimme myös cookiet! Njami, tunsin itseni ihan cookiemonsteriksi. Se osoittautui sitä paitsi käteväksi jälkkäriksi; vakoilumuseoon menomme aikataulu venähti, sillä pari kaveria joutui nuoleskelemaan niin kauan vegaanisia jäätelöitä, että luulin heidän kielensä pian menevän rakkuloille. Vegaanius kunniaan, mutta arvostan silti vielä kermapohjaista jäätelöä.

Lopulta jädet oli lipitetty ja siirryimme kohti Vakoilumuseota. Se oli toivelistallani Tampereen kohteissa, joten taas unelmani tulivat toteen. Olin tosin käynyt siellä kerran aikaisemmin yli kymmenen vuotta sitten luokkaretkellä, mutta halusin käydä vilkaisemassa paikkaa vielä uudestaan, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Muutamia juttuja sinne oli päivittynyt esim. Wikileaksiin liittyen, mutta suurin osa näyttelystä oli ennallaan. Leikimme äänenmuuntimella ("Tuokaa miljoona euroa tai tapamme hänet!") sekä näkymättömällä musteella ("Esim. Olen vakooja.") sekä poukkoilimme salakäytävässä ("Pääseeks tuolta vielä jonnekin...")

Vakoilun jälkeen otimme haltuun Plevnan. Olimme varanneet sieltä pöydän syömistä varten, ja saimmekin pöydän, tosin ties millä nimellä. Olikohan Laine? Se ei kuitenkaan haitannut, saimme nauttia rauhassa ruokamme. Meillä oli melkoisen samanlaine maku, koko seurueemme tilasi vain kahta eri annosta. Kokeilin silakkapihvejä perunamuusilla, ja hyvää oli.

Ei siinä, kyllä ne Karinkin pihvit aika huikeita ovat, ja neljänneshinnalla. Ilokivi kunniaan! Plevnan oluttarjoiluista en osaa sanoa mitään, sillä join kokista.

Jälkkäriksi söin mutakakkujäden Tammerkosken varrella, en sillalla. Oli ihanaa!

Sunnuntaina mentiin mättöbrunssille Kahvillaan, koska ajanviettotapamme ovat ruokavoittoisia. Kahvilla sijaitsee Aaltosenkadulla, joka oli jo kissakahvilareissulta tuttu.

Huolimatta oravan ohjeista, jotka eittämättä pitävät paikkansa, emme tunkeneet herkkuja laukkuihimme vaan söimme kaiken mikä irti lähti paikan päällä. Brunssin yhteydessä sai itse paistaa itselleen vohvelin, mikä laukaisi aikamoisen vohvelihimon. Intouduin jopa paistamaan myöhemmin kotona vohveleita uudella raudallani, jota en ollut vielä koskaan käyttänyt! Kaveri vähän auttoi käyttöönotossa. Hyviä tuli.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kutsui Pyynikki! Sinne suuntasin kaverin ja hänen perheensä kanssa. Keräsin rohkeutta näkötornireissua varten herkkumunkilla.

Hieman heikotti, kun nousimme hissillä ylös, mutta vakuutin itselleni, että olen tehnyt tämän ennenkin ja selviän tälläkin kertaa.

Seurueemme pikkumies oli niin urhea, että otin hänestä mallia ja iloitsin hienoista maisemista. Niin suomalaista; kaikkialla metsää ja järviä. Ihanaa. <3

Kurnauskis Purnauskis!

Yksi unelmistani Tampereella oli kokea kissakahvila Purnauskis. En enää muista, mistä tajusin, että sellainenkin on olemassa, mutta koko talven olen miettinyt, että siellä haluan vielä käydä. Jottei lauantai olisi mennyt ihan koomaamiseksi, päätin tarttua matkakorttia sarvista ja luikahtaa keskustaan. Ennen kissakahvilareissua piipahdin apteekissa, jossa innokas myyjä sai minut tekemään heräteostoksia. Kyllä markkinatalous jyllää lääkehuollossakin.

En ollut koskaan käynyt Aaltosenkadulla, josta Purnauskiksen piti löytyä. Ja sieltä se löytyikin hyvin nopeasti, ikkunalle päästyä paikasta ei voinut erehtyä. Kissoja siellä ja kissoja täällä, joka puolella. Odotin hetken tuulikaapissa ennen kuin työntekijä tuli päästämään sisään. Omin luvin kahvilaan ei voi mennä, arvatenkin kissojen turvallisuussyistä.

Minulla ei ollut varausta, päätin vain kokeilla onneani, mutta etenkin viikonloppuisin ennakkovarauksen tekeminen on suositeltavaa. Porukkaa oli paljon, kahvila oli melkein täynnä, mutta ystävällinen tarjoilija lupasi, että mahdun sisään. Käsienpesun kautta hän ohjasi minut pöytään, ja ihailin siinä samalla sisustusta. Tarjoilija sanoi, että kahvila on työntekijöillekin kuin toinen koti, ja sitä se totisesti näytti olevan kissoillekin. Ensin tein havainnon kuudesta kissasta, yksi makasi lastenvaunujen kopassa, kaksi kiipeilytelineillä, yksi vahtasi asiakkaan juustokakkua tuolin käsinojalla, yhden tassut pilkistivät tuolin alta ja yksi makasi ketarat ojossa hätäuloskäynnin ikkunasyvennyksessä karvamaton päällä. Kuulin tarjoilijan sanovan, että kissoja oli paikalla yhteensä yhdeksän, joten aivan pian en kaikkien kiipeilypuiden, huonekalujen, kissankoppien ja kiipeilyportaiden lomasta tehnyt havaintoa kaikista asukeista.

Valitsin listalta makoisia kissa-aiheisia herkkuja: kissa-cappuccinon ja Jättikissan jäätelöannoksen, joka sisälsi asianmukaisesti tiikerikakkua.

Huomaa vaahtoon muotoiltu viiksiniekka. Aikamoinen taideteos. Jos olisin kissahullu, olisin varmaan hihkunut riemusta.

Iltapäivän ohjelmaan kuului kissojen houkuttelu herkkuapajille. Työntekijä kertoi, että kissoilla on oma kutsuhuutonsa, jonka ne tietävät tarkoittavan sitä, että makupaloja ja rapsutuksia on tiedossa. Tämän kuullessaan viimeisetkin kissat ryömivät koloistaan, tai ainakin ne nuorimmat, innokkaimmat ja nälkäisimmät. Kaikki misukat eivät vielä tässäkään vaiheessa jaksaneet siirtyä tarkkailupaikoiltaan. Lattialla kävi kuhina, kun lauma kissoja ja ihmisiä pörräsi toistensa kimpussa. Asiakkaatkin saivat antaa makupaloja misukoille. Itse tarkkailin selkäni takana tapahtunutta jännitysnäytelmää kissa vastaan oliivipuu.

Aika moneen kissaan ehdin tehdä vierailuni aikana tuttavuutta, ja nimistä jäivät mieleen ainakin Lumi, Viiru, Prinsessa Batman sekä Evoluutio 2.0. Tulee vähän mieleen Pasilan kissamummo: "Tässä ovat kissani! Niiden nimet ovat Kissi, Mirri, Kissimirri, Miisu, Kisu, Kisumisu ja Garmisch-Partenkirchen." Evoluutio 2.0 oli kyllä nimensä veroinen, sillä kuulemma sen varpaiden määrä sivuaa kissojen maailmanennätystä, yksin takajaloissa sillä oli havaintojeni mukaan yhteensä 12 varvasta... Huikeaa!

Arkena kahvilassa on kuulemma enemmän kissoja kuin ihmisiä, joten jos haluaa mennä sinne hiljaiseen aikaan, se on hyvä ajankohta. Elämyksenä voin kyllä suositella paikkaa, kissat olivat sympaattisia ja täysin tottuneita vieraisiin. Muutamat käyskentelivät innokkaina oven edessä, mutta koska ovella oli jyrkkä kielto: "Älä päästä kissaa ulos, vaikka se sanoisi mitä", poistuin ripeästi ovenraosta ja varoin jättämästä häntiä oven väliin. Illalla söin Pantteri-karkkeja. Grauh!

Mulla on kuume ja ainoo lääke joka auttaa siihen on tänään CHEEK!

Voisi luulla, että tämä blogi on hakenut hirtensä ja siirtynyt manan majoille. Tai että kirjoittaja on luovuttanut ja lakannut revittelemästä Tampereen elämässä. Mutta ei, molemmat vaihtoehdot ovat väärin! Elämä Tampereella jatkuu edelleen ja blogi on hengissä, vaikka päivityksiä on tullut lievästi sanottuna hissuksiin. Keväthuuma on vienyt mennessään ja kirjoittelu on ollut verkkaista, mutta nyt päästäislomailun ohessa taidan laittaa taas hieman tarinoita kronikoihin. (Voiko noin edes sanoa?) Aloitetaan helmikuun 13:nnen päivän kohokohdasta siis !

Kun on maannut helmikuisen viikon kuumeen kourissa, mikä olisi paras tapa juhlia ensimmäistä kuumeetonta päivää? Kevyt lenkki ja kuppi kuumaa teetä? Ei, vaan Cheekin Alpha Omega Tourin Tampereen jäähallikeikka! Arkipäivät jännitin sängypohjalla, mikä olo lauantaina tulisi olemaan ja kuinka paljon lääkkeitä pitäisi vetää, jotta jaksaisin pysytellä keikan ajan tolpillani. Mikä onni se olikaan, kun kuumeestani järkyttynyt ja hieman epäkuntoinen uusi kuumemittarini näytti, ettei lämpöä enää aamulla ollut! Saisin siis ainakin hillitysti bilettää keikalla. Vahvistin itseäni päivällä syömällä ensimmäistä kertaa moneen päivään kunnolla ja vetämällä vielä puolikkaan särkylääkkeen varmuuden vuoksi. Lääkkeet (Repo-) miehen tiellä pitää, ja pystyssä Chekkosen keikalla.

Keikkaseurana minulla oli jyväskylästä tullut kaverini sekä hänen heilansa sisko. Istuimme tosin kaikki eri katsomoissa (sentään olimme saaneet liput), mutta tapasimme jäähallin ulkopuolella ja menimme yhdessä sisään. Olimme hyvissä ajoin paikalla, kello oli vasta seitsemän, eikä Nikke Ankaran keikka ollut alkamassa kuin 19.45 ja itse Chekkosen 20.30. Porukkaa oli tietysti tukuittain paikalla, mutta jonoja ei ollut, joten pääsimme nopeasti sisään. Ja tietenkin oli pakko kuolata fanituotteita, joita olin katsellut jo netistä viikkoa aikaisemmin etukäteen. Koska olin tehnyt pitkän harkitsevan pohjatyön ja löysin täydellisen kokoisen Alpha Omega -baseball-puseron, annoin itselleni luvan ostaa sen. Nyt käytän sitä aina kun mahdollista, koska se on niin hieno. Tässä linkki nettikauppaan, jos joku himoitsee samanlaista.

Pepsi-tytöt onnistuivat lisäksi vakuuttamaan meidät siitä, että tarvitsemme Alpha Omega -dogtagit, joita sai kaksi kahden Pepsi maxin mukana. Kaverini osti Pepsit ja saimme kustomoidut tagit, joissa lukee Tampereen keikkapäivä ja -paikka. Kiitos ihanasta ystävänpäivälahjasta! Lipittäessämme Pepsejä kello alkoikin olla jo niin paljon, että Nikke oli astumassa kehiin. Siirryimme siis kukin omaan katsomoomme ja fiilistelimme Niken lämppärikeikan. Ja täytyy sanoa, että Nikke just did it. Oli varsin hyvä flow ja hauska meininki! Samalla sai fiilistellä Ilveksen kotihallia, jonka joku on joskus väittänyt olevan Suomen ensimmäinen jäähalli. Historialliset ympyrät siis. Tosin harmittamaan jäi se, ettei kellon päivämäärän kuukauden perässä ollut pistettä. Hmph.

Cheek oli julkaissut jo Keinu-kappaleen musiikkivideolla pätkiä video show'sta, joka oli osa keikkojen toteutusta. Videolla kerrottiin Cheekin tarina. Keikkaseurueemme taisi päätyä keikan jälkeen siihen tulokseen, että videot eivät olleet konsertin parasta antia. Nyt voinee jo spoilata, kun kiertue on paketissa, että harmi kyllä videot eivät tuoneet Cheekin tarinaan oikein mitään uutta sisältöä, ja tärkeimmät asiat olivat paljastuneet jo musiikkivideon pätkissä. Tuntui, että olisi katsonut samaa settiä uudestaan. Tosin videon loppuun oli kyllä jätetty yllätys, kun Cheek laitettiin autoon, auto valeltiin bensalla ja loppuhuipennuksena Cheek räjähti. Sitä en ihan olisi arvannut. Tuumimme, että vielä eeppisempää kyllä olisi ollut, jos Cheek olisi pokkana noussut palavasta autosta, vetänyt lasit päähänsä ja kävellyt pois. "Cheek on kuollut, mutta Jare Tiihonen elää!"

Video oli kuitenkin sivuseikka, itse odotin erityisesti uuden levyn biisejä. Parhaiksi nousivat Niken ja Liigan kanssa esitetty Me ollaan ne, joka on paitsi hilpeä biisi, myös erittäin toimiva livenä. Toinen suosikkini oli Keinu, jota olin innolla odottanut. Se on yksi suosikkikappaleistani, esim. siksi, että sen intertekstuaaliset viittaukset Eino Leinon Jumalien keinuun ovat mielenkiintoisia. Suosittelen lukemaan tekstejä rinnakkain! Tässä hieman erilainen Timo Jetsun versio Leinon runosta. Suosittelen chekkaamaan.

Yleisvaikutelma oli, että synkissä vesissä uitiin ja ehkä siitä johtuen yleisökin oli hieman vaisua. Tosin minun vieressäni oli kaksi innokasta naista, joista toinen näpräsi koko ajan kännykkäänsä. Loppupuolella kuulin hänen sanovaan ystävälleen, että hän haluaa kaikkien muidenkin tietävän, mitä keikalla tapahtuu, joten siksi hän spämmäsi koko ajan uutisia nettiin. Mahtoi olla elämys facebuukata koko keikka livenä. Itse keskityin siihen hillittyyn biletykseen, ja silti hukkasin ääneni.

Keikka päättyi valojen sammumiseen, mutta onhan Cheekillä aina ässät hihassa. Kun tulee encoreihin vetämään sokan irti ja muistuttaa yleisöä, että timantit on ikuisia, jättää aina takaportin paluuseen. Jäämme siis odottamaan, miten saatetaan saaga finaaliin vai saatetaanko.

The game is on!

Uudesta vuodesta on kulunut miltei yksi kahdestoistaosa, joten lienee aiheellista jo aktivoitua ja tallentaa talven tapahtumia bittiavaruuteen. Aika kuluu muutenkin niin nopeasti, että kohta olen jo unohtanut kaiken, mitä kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut.

Heti palattuani Tampereen huudeille koitti suuri päivä. BBC:n Sherlock-sarjan uusin tuotos ilmestyi 1.1. ja onnekseni huomasin, että se tosiaan tulee myös Suomen kamaralle teattereihin. Kun kerrankin oli mahdollisuus nähdä Sherry valkokankaalla, pakkohan sinne oli mennä. Ostin lipun jo viikkoa ennen, sillä 500 paikan salissa oli vain reilu 100 paikkaa enää jäljellä. Enhän voinut ottaa riskiä, että jäisin rannalle ruikuttamaan. En katsellut tarkkaan, mutta luulen, että sali oli kyllä loppuunmyyty.

Kaikki kunnia sarjan käsikirjoittajille, erityisesti Moffatille ja Gatissille, mutta joka kauden kohdalla olen hieman jännittänyt, kuinka he pystyvät säilyttämään tasonsa yhtä korkealla. Olin katsellut trailereita ennalta, joten minulla oli pieni käsitys elkun hengestä ja toteutustavasta. Pysyttelin kuitenkin visusti poissa kaikilta mahdollisilta spoilerisivustoilta, kuten Youtubesta, jotten vain pilaisi itseltäni yllätystä. Ja täytyyhän se taas todeta, että yhä vaan tekijät ovat onnistuneet luomaan hienoa settiä. Ensikatsomalta pidin tästä elokuvasta jopa enemmän kuin viime kaudesta! Toteutustapa oli osittain hyvin perinteinen Sherlock-tarinamainen, mutta sitä rikottiin ovelasti, ja tekijöiden rakentamat intertekstuaaliset kudelmat sekä alkuperäisten tarinoiden että oman sarjansa ympärille sykähdyttivät. Elokuvan yhteydessä näytettiin lisäksi parikymmentä minuuttia making of -materiaalia. Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli se, ettei kaikkia jaksoja ole voinut nähdä teatterissa.

Tampere-elämykset ovat jatkuneet sporttailun muodossa. Viikko sitten, kun pakkaset laskivat miellyttäviin lukemiin ja hanget hohtivat valkoisia (nyt kaikkialla on jäätynyttä loskaa) otimme kaverini von Packenbergin kanssa härkää sarvista eli suksisauvoja kahvoista ja lähdimme sivakoimaan! Ajoimme Kauppiin ja kolmen talven hiihtotauon jälkeen pääsin kokeilemaan, vieläkö osaan hiihtää. Totesin, että kyllä osasin, ja kropassakaan ei tuntunut niin pahalta kuin olisi voinut luulla! Sitä paitsi eikö ole ihan aiheellista, että ennen kaikkea nauttii urheilusta? "Vaarallisten laskujen" kohdalla on kai ihan aiheellista vähän jarrutella, ihan vain siksi, että ehtisi paremmin nähdä maisemia? Ja kai se menee vaan kohteliaasta latukäyttäytymisestä, että antaa 70-vuotiaiden herrasmiesten hiihtää ohi? Sitä paitsi kyllä me pari lapsiperhettä ohitimme! Luulen, että kohta voimme osallistua von Packenbergin kanssa jo hippohiihtoihin. Olemme me aika koviksia.